Saariselän historiaa

Saariselän kivet ja maaperä

kuulumisiasaariselalta — Sat, 16 Jan 2010 05:48:15 +0000

Ainutlaatuinen Granuliittikaari pyyhkäisee yli pohjoisen lapin

Granuliitti on Saariselän tunturialueen ainutlaatuinen kivilaji

Saariselän tunturialue on osa ainutlaatuista granuliittikaarta, joka alkaa itärajan takaa ja ulottuu u-kirjaimen muotoisena kiilana Tenojoelle. Granuliitti on vaalea, aaltoilevasti juovainen ja kiteisliuskeinen kivilaji, joka koostuu kvartsista, maasälvästä, granaatista ja kiilteistä.

Granuliittia ei esiinny Suomessa missään muualla

Saariselän kallioperän yleisimmät rakennusaineet

Maasälpä kallioperässä ja koruna

maasälpä on kallioperän kivilajien yleisimpiä rakennusaineita. Ominaista on sileät ja hieman peilaavat lohkeamispinnat. Käytetään korukivenä, lasin valmistuksessa sekä keramiikkateol

lisuuden raaka-aineena.

Sateenkaaren värinen Spektroliitti on ehkä Suomen tunnetuin korukivi

spektroliitti, Suomen tunnetuin korukivi
amatsoniitti, antaa vihreän värin vihreälle graniitille, josta valmistetaan esim. kivitasoja
kirjomaasälvän pinnan kvartsisulkeumat näyttävät arabialaiselta kirjoitukselta maasälvän pinnalla

Kvartsin monet muunnokset, esim. vuorikide ja ametisti

Kvartsi on maankuoren yleisin mineraali. Se on myös hyvin yleinen korukivilaatu. Tunnetaan monenlaisia muunnoksia, jotka eroavat toisistaan väriltään tai kiteytymismuodoltaan.

vuorikide, läpinäkyvää ja väritöntä. Kauneimmillaan ehjinä kiteinä joita jo antiikin kreikkalaisetkin pitivät arvossaan ja antoivat näille ”jääkiteille” nimen krystallos.
ametisti, violetti tai purppura väri ovat voimakkaimmillaan kiteiden kärjissä. Luoston Lampivaarassa on tämän hetken merkittävin ametistiesiintymä.
savukvartsi, savunruskeaa ja –harmaata, esiintyy yleensä kallioiden onkaloissa kiteinä, vuorikiteen ja ametistin tapaan. Lampivaarasta on löytynyt myös savukvartsia.
Maitokvartsi on yleinen kivi esim. Saariselän lenkkipoluilla

lumikvartsi ja maitokvartsi, valkeita, läpikuultavia. Näitä kvartseja on soran seassa Saariselän lenkki- ja luontopoluilla.
keltakvartsiksi sanotaan lumikvartsia, joka on esimerkiksi raudan vaikutuksesta värjäytynyt keltaiseksi. Normaalisti keltainen väri on voimakkain kiven ulkopinnassa, joskus värjäytyminen on ollut niin tasaista, että kappale on kauttaaltaan tasaisen keltainen.

Appelsiinin näköistä keltakvartsia esiintyy Saariselän lenkki- ja luontopolkujen varrella irtokappaleina.

Kyyhkynveren punainen Granaatti, lapin jalokivi

Granaatti on kaunis, kyyhkynveren -punainen lapin jalokivi, tosin monia värimuunnoksia on tälläkin kaunottarella. Granaatit ovat usein isäntäkivessä kiinni ja näkyvät siinä kauniisti muodostuneina, särmät terävinä ja pinnat sileinä kuin ne olisivat siihen paikkaan hiottuja. Granaateissa on paljon sisäisiä, ohuita halkeamia ja sen vuoksi niitä on vaikea irrottaa isäntäkivestä ehjinä. Mutta kuka tietää…jossain se iso, irrallinen lapin jalokivi odottaa löytäjäänsä.

Metallien kuningas Kulta

Ensimmäinen metalli, jota ihmisen tiedetään käyttäneen

Kullan kemiallinen merkki on Au, joka tulee latinalaisesta nimestä “aurum”. Auringon ja kullan väliseen yhteyteen on uskottu kautta aikojen. Kolumbuksen päivinä eli usko, että kulta syntyy auringon taivaallisesta paisteesta. Uskomuksen mukaan piti kultaa löytyä Kauriin ja Kravun kääntöpiirien väliltä, paistaahan aurinko sinne voimakkaimmin. Kulta mainitaan Raamatussa ja se on ensimmäinen metalli, jota ihmisen tiedetään käyttäneen. Aikaisimmat kullanetsintää kuvaavat kirjoitukset ovat Egyptistä neljän vuosituhannen takaa. Kulta on metallien kuningas. Kullan sähkönjohtokyky on ilmiömäinen eikä kulta myöskään ruostu.

Lapin kullan historia

Kullankeltainen jalometalli, kulta, on kiehtonut Ihmismieltä jo vuosisatoja ja tehnyt Lappia tunnetuksi Suomessa sekä maamme rajojen ulkopuolella. Lapin kullan historia katsotaan alkaneen 1800-luvulta ja siitä on kerrottu erillisissä artikkeleissa

Lapin kullan historiasta lisää seuraavissa artikkeleissa:

UK kansallispuiston vaiheet

kuulumisiasaariselalta — Fri, 15 Jan 2010 19:14:47 +0000

Retkeilijä määrien nopea kasvu 1950-60 lukujen vaihteessa toi mukanaan myös ongelmia. Luonnonsuojelu, roskaantuminen, tupien huolto, polkujen käyttö, moottorikelkat, porojen häiriintyminen vasomisaikana. Nämä vain muutamana esimerkkinä aiheista jotka saivat aikaan keskusteluja ja herättivät mielenkiintoa Suomen laajuisesti. Kansallispuistoa Koilliskairan alueelle ja siis pohjaa UK kansallispuistolle alettiin suunnitella jo 1960-luvun alussa. Suomen Ladun ja Luonnonsuojeluyhdistyksen aloitteesta metsähallitus perusti Saariselän retkeily- ja tunturialueen. Maita rauhoitettiin 900 km² Inarin ja Luiron hoitoalueista. Myöhemmin siihen liitettiin alue Jaurujokilaaksosta. Kolmen kunnan (Inari, Savukoski ja Sodankylä) alueelle ulottuva kansallispuisto on perustettu kuitenkin vasta 1.5.1983. Pinta-alaa on huimat 2550 km² ja näin ollen Suomen toiseksi suurin kansallispuisto (Lemmenjoki on se suurempi). Koilliskaira on nimitys laajemmalle metsäerämaalle, josta vain osa on Urho Kekkosen kansallispuistona. Lisää tietoa http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=487 Nykyisen kansallispuiston alueella ei ole ollut maanviljelyä tai karjanhoitoa, mutta erämaat olivat uudisasukkaille tärkeä riistan, kalan, helmien ja turkisten lähde. Metsäpeuran sukupuutto 1800-luvun puolivälissä johtuikin tuliaseitten myötä ylitehostuneesta metsästyksestä. Nykyisten alueella asuvien saamelaisten esi-isät muuttivat Suomeen 1800-luvun lopulla Pohjois-Norjasta tuoden mukanaan porotokkansa. Vasta silloin alueella alkoi suurporonhoito. Legendat 1900-luvun alkupuolella Sompiossa eli Aleksi Hihnavaara, “Moskuksi” kutsuttu poromies, josta moninaisten seikkailujensa ansiosta muodostui paikallinen legenda. Vuosina 1915-46 Luttojoen varrella eli Raja-Joosepiksi kutsuttu erakko, josta nykyinen raja-asema on saanut nimensä. Raja-Joosepista voit lukea tarkemmin Raja-Joosepin kentän kuvauksesta. 1950-luvulla puolestaan Lankojärvellä asusti turvekammissaan erakko, Meänteinen, joka tuli tutuksi monelle sen ajan retkeilijälle. Väitetäänpä kansallispuiston tuvilla kummittelevankin, mm. 1800-luvun lopulla eläneen saamelaisen suurporonomistajan, Vanhan-Ponkun kerrotaan ajelevan talviyössä näkymättömällä porollaan. Paikannimistöä Suurin osa Urho Kekkosen kansallispuiston paikannimistä on vanhaa suomalaista alkuperää, mutta jotkin nimet juontavat juurensa saamen kieleen. Paikannimistössä on runsaasti viittauksia eränkäyntiin ja poronhoitoon. Saamenkielinen nimitys puiston keskiselle tunturialueelle on Suoločielgi, joka merkitsee kirjaimellisesti Saariselkää. Monessa yhdyssanassa esiintyvä ruoktu tarkoittaa kotia. Sanat muorra eli puu, dádjut eli taajoa (leikkiä) ja nuorti eli itä ovat esimerkkejä muista nimistössä esiintyvistä saamenkielen sanoista.

Tie tuli Saariselälle mutkan kautta

kuulumisiasaariselalta — Sat, 02 Jan 2010 19:29:05 +0000

Saariselän ja Laanilan matkailullinen historia on vuosisatoja pitkä.

Tätä kautta ovat kulkeneet Ruijan polut, jota ovat taivaltaneet verottajat, kauppiaat, kullankaivajat, helmenpyytäjät, metsästäjät, kalastajat ja jutaavat lappalaiset kuten myös nälkävuosia paenneet kulkijat Ruijan rannoille.

Kyrönkylän (Ivalon) kasvaessa pelkkä talvitie ei enää riittänyt

Talvitie Luirojärven ja Sompiotunturin autiotuvan kautta Saariselän itäpuolelta Akujärvelle ja sieltä Veskoniemeen ei enää riittänyt kun Kyrönkylä (Ivalo) kasvoi ja voimistui. Tarvittiin myös kesällä käytössä oleva tie Sompiosta Kyrönkylään. Kesätie kulki Nattasten välistä Saariselän yli Törmäseen.

Talvitiet olivat poroilla kuljettavia. Kesäiset kinttupolut kulkivat samoja reittejä, kierrellen pitkin kankaita, jänkiä ja järviä. Joskus 1800-luvun alkupuoliskolla alettiin tehdä ratsuteitä, jotka jokseenkin noudattelivat kinttupolkujen reittejä, ne tosin raivattiin leveämmiksi kuin vanhat polut.

Ratsutiet muuttivat totuttuja kulkukäytäntöjä

Ratsuteihin tuli kilometrien mittaisia suoria jaksoja, ojat vierustoille ja pitkospuut jänkien yli. Jokien yli kuljettiin edelleen veneillä.

Yöpymispaikoiksi alettiin rakentaa autiotupia päivämatkan päähän toisistaan.

Osa näistä autiotuvista on edelleen käytössä. Lisää asiaa autiotuvista http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=1339 Pohjoisen lapin autiotuvista nykyään ehkä kuuluisin on Karvaselän autiotupa eli Kummituskämppä joka on muuten siirretty Saariselälle kaikkien ”koettavaksi” kappelin ja Tunturihotellin välimaastoon.

Tien kunnostus oli postimiehen tehtävä

Teiden kunnostuksesta huolehtivat postimiehet postinjakelumatkoillaan. Tosin käytäntöä ei kestänyt kauan, sillä eihän postimiehillä ollut aikaa eikä voimia moiseen hommaan. Siispä v 1862 perustettiin tiekassa, johon jokaisen täysi-ikäisen kansalaisen piti maksaa vuosittain 3 kopeekkaa. Niillä rahoilla sitten palkattiin tien kunnostaja ja rakennettiin mm. pitkospuita soiden yli.

Hevosella ratsutielle, mutta vain kesällä

Ratsutiet olivat Pohjois-Lapissa lähinnä paranneltuja versioita polkuteistä ja tehty pääasiassa hevosella kulkua ajatellen. Niitä voitiin käyttää vain kesäaikana, sillä matkan varrella ei ollut talleja.

Maantiet ja Majatalot hevosrekiä ja -kärryjä varten

Ratsuteistä seuraava kehitysaskel olikin sitten maantiet. Nekin rakennettiin aluksi hevosajoneuvoja varten, talvella reet ja kesällä kärryt.

Teiden varsille rakennettiin majataloja (kievareita) talleineen. Majataloiksi hyväksytyt uudistilat saivat avustusta yleisistä varoista. Kievareilla oli kyytivelvoite mutta kuljetusvälineistön maksoi kruunu ja välineiden kunnossapidon kunta.

Saariselän lähimmät kievarit

Nykyistä Saariselän kylää lähimmä kievarit olivat Laanilan kievari Laanilassa, nelostien länsipuolella 2 km nykyisen Saariselän kylän keskustasta etelään. Rakennuksen rakensi kultayhtiö Aktiebolag Prospector pääkonttorikseen. Kultakuumeen hiivuttua rakennuksessa aloitti toiminnan Laanilan majatalo.

Tällä hetkellä Laanilan Kievari elää uutta nousukautta, palvellen yritys- ja ryhmäasiakkaita räätälöidyillä ohjelma- ja ruokailupalveluilla. Tosin majoitustiloja asiakaskäyttöön ei enää ole.

Törmäsen majatalo Ivalon eteläpuolella lähellä lentokenttää. Tankapirtti on Tankavaaran Kultakylästä pohjoiseen ja nelostien länsipuolella edelleenkin, tosin yksityiskäytössä eikä toimi enää majatalona. Saariselän kylän pohjoispuolella, Magneetimäen juurella oli Paljakainen. Paljakaisen majatalon rakennukset poltettiin lapin sodan aikana. Paikalla olleesta majatalosta muistuttaa tänä päivänä vain muutama komea kivijalan kivi sekä nurmikenttä.

Kärrytie mullisti Saariselän erämaisen luonteen

Laanilaan tuli ensimmäisen kärrytie Prospector-kultayhtiön mukana v 1902. Tie Sodankylän Könkäältä rakennettiin v 1902 ja se mullisti Laanilan erämaisen luonteen kertaheitolla. Sama tien pohja on edelleen osittain käytössä, tosin ”pahimpia paikkoja” on kierretty ja mutkia oiottu.

Kultainen tie “Gollegeaidnu”

Maantie Sodankylästä Ivaloon valmistui v. 1913. Tosin pieniä viivytyksiä oli matkassa, kun paikalle ajetusta täytemaasta löytyi hengettömän pieniä kultahippuja.

Paikalla alkoi niin innokas vaskaus, että kului melkoinen pätkä uutta maantietä ennen kuin kultakuume asettui ja päästiin taas jatkamaan tietöitä.

Tuo tienpätkä tunnetaan nykyään ”Kultaisena tienä” (saameksi: Gollegeaidnu) ja sen historiasta kertovia opastetauluja on sekä tien eteläisessä että pohjoisessa päässä.

Rovaniemeltä Ivaloon viidessä päivässä

Uutta maantietä pitkin posti kulki Rovaniemeltä Ivaloon kaksi kertaa viikossa, edelleen hevoskyydillä… Matka kesti viisi vuorokautta ja välillä oli 19 majataloa. Onneksi ensimmäinen postiauto saatiin Ivaloon jo 1921.

Matka jatkui vasta kevään sulatettua korkeat lumipalteet

Autot yleistyivät ja teitä käytettiin myös talvella, tosin pehmeä lumi haittasi kapearenkaisten autojen kulkua. Tunturissa tuuli kuljetti lunta koko ajan ja lapiomiehillä riitti töitä, kunnes palteet talven aikana nousivat niin korkeiksi, ettei lunta saanut enää heitettyä niiden yli. Silloin oli yritys lopetettava ja jäätävä odottamaan kevättä. Pysyvä helpotus ”lumimiehille” saapui 1930-luvulla lumiauran muodossa.

Magneettimäki

Magneettimäki –nimi syntyi Petsamon tien myötä. Etelään matkanneet kuorma-autot juuttuivat Urupään jyrkkään nousuun. Parin kilometrin mäki imi hevosvoimat auton moottorista ja näin syntyi ajatus siitä, että mäessä on magneettia.

Petsamon tien rakentaminen avasi polut Saariselän tuntureille ja lomakaupungille, joka on kasvanut tähän päivään asti vaihtelevalla vauhdilla.

Ivalon kullan historiaa…

kuulumisiasaariselalta — Mon, 14 Dec 2009 19:34:38 +0000

Palsinoja, Palsitunturi, näihin jäi erään kullankaivajan nimi elämään. Perimätieto kertoo että Palsi viihtyi purollaan viitisen vuotta. Huuhtoi, kaivoi ja kenties löysi kultaa. Mistä hän tuli ja minne meni? Kuka tietää. Tämä tapahtui joskus 1860-luvulla. Nimi pysyi, vaikka merkkipaalunsa myöhemmin paikalle löivät Raahesta saapuneet kullankaivajat.

Kesällä v. 1868 hallitus lähetti retkikunnan rahapajanjohtaja, insinööri J C Lihrin johdolla tutkimaan Tenon ja sen lähdehaarojen Suomen puoleisia rantoja. Kullanmerkkejä löytyi lähes kaikkialta, mutta ei missään niin runsaasti että kaivaminen olisi ollut taloudellisesti kannattavaa. Talvi ja pakkanen teki tuloaan ja eväät alkoivat huveta. Siitä huolimatta haluton retkikunta veneili paluumatkallaan Ivalojokea, Nulkkamukkaan ja Ritakoskelle saakka. Retkikunnan muut jäsenet keskittyivät iltahämärässä kalastamaan ja muihin askareihin kun Lihr kaivoi veneen keulasta vaskoolin ja alkoi vaskata joenpohjasta kourasemaansa maa-ainesta. Ensimmäinen ”pannullinen” ja vaskoolin pohjalla komeili toistakymmentä rohkeankokoista hippua.

Kun huomattavien kultaesiintymien olemassaolo oli varmistunut, varattiin kruunulle maa-alue paikasta jossa rikkaimmat kultalöydöt oli tehty. Tämä paikka oli silloisen Porttikosken keskijuoksun varrella. Komealle, korkealle Ivalojoen törmälle valmistui valtiolle kulta-asioiden hoitoa ja valvontaa varten Kultalan Kruunun Stationi. Kultala on edelleen nähtävissä ja koettavissa, Kultalan päiväreitti siellä on myös autiotupa ja varaustupa yöpyjiä varten

Jääkaudella ja ennen sitä

kuulumisiasaariselalta — Mon, 14 Dec 2009 18:53:37 +0000

Tunturivyöhyke Talkkunapäältä Kaunispäälle ja pohjoiseen Utsjoelle syntyi n. 30-50 miljoonaa vuotta sitten. Terävähuippuinen vuoristo oli silloin 100-200 m nykyistä korkeampi. Samoihin aikoihin kohosivat Alpit Eurooppaan ja Skandit Ruotsin ja Norjan rajalle. Vuosimiljoonat ovat muokanneet ja loiventaneet muotoja ja saaneet aikaan ”ruhjeita” joista tunnetuimpia ovat nykyisin esim. Tolos- ja Suomujoki sekä Ruma- ja Kulmakuru.

Myös jääkaudet jättivät jälkensä Saariselän tunturialueeseen. Jäämassojen tukkiessa luonnolliset vesireitit, Luirojokeen ja Kemihaaraan, sulamisvedet puhkoivat uusia purkautumisreittejä tuntureihin. Näitä sulamisvesien aiheuttamia kuruja on nykyään nähtävissä mm. Saariselän kylän eteläreunalla. Suurin ns. patojärvi oli, Saariselän kartalta edelleenkin löytyvä, Luirojärvi.

Lemmenjoen alueen kultahistoriaa

kuulumisiasaariselalta — Mon, 14 Dec 2009 06:00:30 +0000

Lemmenjoen kullan tarina liittyy läheisesti Ivalon kullan historiaan. Ensimmäinen suuri kultaryntäys Ivalonjoelle alkoi v. 1869. Vuotta myöhemmin Lemmenjoki esiintyi ensimmäisen kerran kullan yhteydessä. Alkuperäinen saamenkielinen nimi Leammejoki tarkoittaa tyyntä ja rauhaisaa.

Vuoden 1945 elokuussa kolme saamelaisveljestä Uula, Niila ja Veikko Ranttila miettivät mitä tehdä ja miten tienaisivat elantonsa sodan jälkeisessä lapissa. Veljekset muistivat isänsä, Matti Ranttilan, kertoneen että oli löytänyt kullan merkit Lemmenjoen latvoilta. Niinpä he päättivät lähteä tarkastamaan asian. Perille päästyään he tekivät lukemattomia koemonttuja vielä saman syksyn aikana ja löysivätkin pikkuruisia ”hengettömiä”. Saamenveljekset kuitenkin totesivat ettei näin pienillä määrillä palkoille pääse. Vielä viimeiset koemontut nykyisen Morgamjoen varrelle ja sitten saisi homma riittää. Ranttilan veljekset eivät tienneet vielä silloin yhtä tärkeätä seikkaa alueesta eli kultarakeet olivat pohjassa, aivan peruskallion rakosissa tai sen läheisessä moreenisorassa, mihin ”suuri pesu” sen jossakin jääkauden vaiheessa oli kasannut. Veljekset tekivät saman virheen kuin kullanetsijät 40 vuotta aiemmin, huuhtelivat maata liian läheltä pintaa. Sitkeitä lapinpoikia kun olivat, niin jatkoivat vielä tovin siinä toivossa että jos kuitenkin löytyisi… Se oli erittäin hyvä päätös. He osuivat sattumalta paikalle missä peruskallio kohosi hyvin lähelle pintamaita ja parilla lapiollisella he saivat muutaman gramman kultanäytteen Morgamjoen aarteesta.

Seuraavina parina vuonna alueelle saapui kaikenkokoisia, -näköisiä, miehiä ja naisia eri puolilta Suomea ja osa kauempaakin onneansa kokeilemaan. Nämä kaikki seikkailija olivat osaltaan luomassa tuon asumattoman kairankolkan outoa ja romanttista historiaa. Paljon rikkaita muistoja ja tarinoita on saanut aikaan mm. hollantilainen lehtinainen Petronella (Sylvia Petronella van der Moer) Hänen nimensä voi tavata useassa eri yhteydessä tänäkin päivänä, esim. Ravintola Petronella Saariselällä. Ei toki sovi vähätellä monia muitakin henkilöitä ja mielenkiintoisia tarinoita, joista osa on onneksi kerätty kirjoihin ja kansiin.

Kultahistoriaa Saariselän ja Laanilan alueelta

kuulumisiasaariselalta — Mon, 14 Dec 2009 05:24:59 +0000

Ensimmäinen valtaus Saariselän alueella

Maanmittausoppilas Johan Albert Piponius Alavieskasta oli Saariselän kultahistorian ensimmäinen valtaaja (v 1871). Valtaukseltaan, joka sijaitsi hyvin lähellä nykyistä hotelli Tunturia, hän ilmoitti löytäneensä kultaa 329 g. Piponius ei tosin ollut Luttojoen ensimmäinen eikä myöskään viimeinen kullankaivaja.

Ensimmäinen valtaus sijaitsi nykyisen hotelli Tunturin paikkeilla, Luttojoen yläjuoksulla.

Kultahistorian ensimmäinen sankari ja konna

Vaskooli, jossa on kultahippuja

Ennen Piponiusta Luttojoen kullan oli löytänyt kultahistorian ensimmäinen sankari ja konna, nimismies Conrad Planting.

Kullan merkit Ruijan polulla

Virkamatkallaan (v 1865) hän vaskasi kullan merkit Ruijan polun varrelta Luttojoen latvoilta, nykyisen Saariselän kylän kohdalta. Hän ilmoitti asiasta vuorihallitukselle.

Planting oli perehtynyt kullanhuuhdontaan 1800 –luvun puolivälissä, ollessaan Kuusamon nimismiehenä. Siellä hänen opastuksellaan tehtiin suuria tuloksettomaksi jääneitä kultatutkimuksia.

Kaksi kiloa kultaa Saariporttikoskelta

Planting oli muuttanut Kittilään kruununvoudiksi, kun hänen luokseen tuli (v 1869 kesällä) kaksi merimiestä Jakob Ervast ja Nils Lepistö. He toivat nimismiehen eteen kaksi kiloa kultaa, jonka olivat löytäneet Ivalonjoen Saariporttikoskelta eli nykyisen Kultalan kohdalta.

Senaatin erikoislupa kullanetsintään

Ervastilla ja Lepistöllä oli senaatin erikoislupa etsintään. Tämä lupa edellytti löydösten ilmoittamisen viranomaisille, jolla asialla he olivat. Merimiehet olivat saavuttaneet unelman, jota Planting oli vuosia turhaan etsinyt eripuolilta lappia.

Valtasi valtauksen omiin nimiinsä

Hän komensi miehet läänin kuvernöörin virastoon Ouluun, jonne oli pitkä ja vaivalloinen matka. Tällä välin hän teki omiin nimiinsä valtausanomuksen Ivalojoen Saariporttikoskelle.

Tästä aiheutui neljä vuotta kestänyt oikeustaistelu valtauksesta ja sieltä löytyneestä kullasta. Planting hävisi taistelun. Merimiehetkään eivät voitosta hyötyneet, sillä valtio otti Kultalan alueen haltuunsa ”tieteellistä tutkimusyötä” varten.

Merimiehet olivat saavuttaneet unelman, jota Planting oli vuosia turhaan etsinyt eripuolilta lappia.

Kultaryntäys kesti pari vuosikymmentä

Varsinainen ”kultaryntäys” alkoi v 1870 ja kesti parisenkymmentä vuotta. Keskuspaikkana pidetään Laanilan aluetta, vaikka onnenonkijoita riittikin ympäri lappia.

Aktiebolget Prospector

Yksityisrahoitteinen Aktiebolaget Prospector perustettiin v 1901. Sen omistuksessa oli vuosisadan alkuvuosina yli 450 valtausta. Laanilan lisäksi mm. Hangasojalla, Lutolla ja Tolosjoella.

2400: J.J. Sederholm, 8.9.1902, GTK, Vanhatkuvat nro 2400 "Juho Niilonpoika Pekkalan (eli Kyrön) valtaus v. 1887"

Tutustu alueeseen Laanilan kultareitillä

Erään kullankaivajan, Henrik Kerkelän, valtaus jäi myös pysyvästi ja näkyvästi kultahistoriaan. Valtauksella sijaitsevien rakennusten jäänteitä on vielä nähtävissä Vähä-Hangasojan rannalla kuten myös erikoinen valkoinen kvarstikallio, jonka rakosissa huhuttiin olevan kultaa.

Valkoisessa kvarstikalliossa huhuttiin olevan kultaa.

Prospektorin reitti

Tänä päivänä tuohon alueeseen voi tutustua 2 km:n (Laanila-Prospector-Laanila) Prospektorin reittiä pitkin. Kannattaa ottaa taskulamppu mukaan, sen valossa on hyvä kurkistaa 50 metriä syvään kaivoskuiluun. Kuilun päälle on rakennettu päivätupa.

Laanilan Kievari kultareitin varrella

2521: J.H. Saarinen & all, 1902-1903, GTK, Vanhatkuvat nro 2521 "Oy Prospektor Ab:n pääkonttori Laanilassa"

Laajemmin kultahistoriasta kertoo 7,6 km:n Laanilan kultareitti. Kultayhtiö Prospector tuli ja meni, mutta sen päämaja jäi paikoilleen Laanilaan, nykyisen metsäntutkimuslaitoksen kohdalle, nelostien länsipuolelle.

Päämajasta tuli moneksi vuosikymmeneksi Laanilan Kestikievari.

Kivekäs yhdisti kullankaivuun ja matkailun

1920 –luvulla Laanilan, Sotajoen ja Ivalojoen alueella vaikutti kullankaivaja-rakennusmestari Heikki Kivekäs. Hän oli ensimmäinen joka yritti yhdistää kullankaivuun ja matkailun.

Haaveena terveyskylpylä Luttojoen törmälle

Kivekäs haaveili suuren parantolan (tai pikemminkin terveyskylpylän) rakentamisesta Saariselän pohjoisosiin. Aittaniemi Luttojoen rannalla, Tammijärven lähellä, oli hänen valitse ”täydellinen paikka” terveyskylpylälle. Suunnitelma ei toteutunut alkua pidemmälle.

Hankkeesta muistuttamaan jäi, nykyäänkin Tammijärvelle vievä tie sekä isot kasat hirsiä joita tulevien vuosikymmenien aikana nuotioissaan polttelivat kalastaja ja metsästäjät.

Katoava kultaperinne nousi uuteen arvoon

1960-luvun lopulla kun kultaperinne oli katoamassa eikä sitä ollenkaan arvostettu, saapui Laanilaan helsinkiläinen opettaja Erkki Kaikkonen. Hän perusti valtauksen Luttojoki-varteen, nykyisen Tunturihotellin läheisyyteen, samoihin maisemiin missä kultaa vaskasivat Piponius ja Planting lähes sata vuotta aiemmin.

Erkki Kaikkonen on sittemmin tehnyt pitkän uran kullankaivajana ja kultaperinteen opastajana, opastamalla Saariselän matkailijoille rännittämistä ja vaskausta.

Siinä sivussa on valtauksensa ympärille kohonnut Saariselän matkailukeskus.

Kaunispään Ylämaja, Kaunispään Alamaja…tästä se rakentaminen alkoi

kuulumisiasaariselalta — Sun, 13 Dec 2009 19:22:52 +0000

Kaunispäänojan alkulähteille nousi ensimmäinen “matkailumaja”

Kaunispään huipun mahtavat näkymät idässä siintäville tuntureille ovat aina kiehtoneet kauneuden nälkäisiä lapin matkailijoita. Luonteva kehityssuunta alueelle oli matkailijoita varten suunnatut majoitustilat ja muut palvelut. Suomen Matkailuliiton omistama Kaunispään Alamaja aloitti toimintansa maaliskuussa 1949 Kaunispään ja Urupään välisessä kurussa. Kaunispäänojan alkulähteillä sijaitseva paikka on nykyisen tien itäpuolella. Samassa kohdassa on edelleen tuon kurun ainoat rakennukset.

Sotilaskanttiinista leipomon kautta Alamajaksi

Parakkimaisella rakennuksella on mielenkiintoinen historia. Sen ensimmäinen sijoituspaikka oli jossain Rovaniemen lähellä ja siellä se toimi saksalaisten sotilaskanttiinina sodan aikana. Seuraavaksi se siirrettiin tuhkasta nousevan hotelli Pohjanhovin leipomoksi ja toimi todennäköisesti myös majoitustiloina ennen hotellirakennuksen valmistumista. Alamajan matkailukäyttö lopetettiin joskus 60-luvun lopulla, mutta vasta keväällä 1984 itse rakennus purettiin. Jos joku tätä lukiessa muistelee nähneensä ”Alamajan” niin se on hyvinkin mahdollista.

Kaunispään Ylämajan rakennustyöt loppuivat veden puutteeseen

Ensimmäinen rakennushanke Kaunispään huipulle oli Lapin Lasten Ystävien tunturimaja vuonna 1950, jos palovartijan majaa ei lasketa. Puutavara oli sahattu ja kuljetettu jo paikanpäälle, kunnes huomattiin että veden saanti huipulle ei ollut mahdollista silloisissa olosuhteissa. Hanke loppui siihen. Puutavarat osti Lapin Matkailijayhdistys ja talvella -52 Kaunispään huipulle kohosi komea kaksikerroksinen hirsimaja, harjalle tehtiin lasinen palovartijan koppi.

Tuberkuloosista toipuvien lasten tunturimajasta Saariselän Retkeilykeskukseksi

Lapin Lasten Ystävät -yhdistys etsi edelleen sopivaa paikkaa, vähävaraisten ja tuberkuloosista toipuvien, lasten kesäleiritoiminnan järjestämistä varten ja löysikin sopivan paikan.Laanilan Tunturimaja valmistui v 1953 Luttojoen varrelle, Kaunispään eteläpuolelle. Juuri samaan kohtaan rakennettiin myöhemmin Saariselän retkeilykeskus, nykyinen Tunturihotelli. Tunturimaja oli lasten kesäleiritoiminnan lisäksi myös kesä- ja talviretkeilijöiden vilkkaassa käytössä.

Tulipalolta säästynyt Luttotupa muistuttaa ohikulkijoita historiasta

Leirikeskus tuhoutui tulipalossa vuonna 1958. Palolta säästyi vain kolme rakennusta ja yksi niistä on Luttojoen törmällä edelleenkin kököttävä hirsinen saunarakennus. Se on juuri se sama Luttotupa, jonka ohi ahkerasti hiihdetään. Virkamiesliitto osti jäljelle jääneet majat ja maa-alueet. Liitolla oli jäsenistölleen majoitustiloja jo ennestään siinä lähellä. Seuraavalla vuosikymmenellä paikalle kohosi modernit majoitus- ja ravintolatilat, tietenkin silloisessa mittakaavassa.

Terveydenhuollton ja elinolosuhteiden parantuminen toi Laanilaan modernin hotellin

Vielä vähän lisää Lapin Lasten Ystävien toiminnasta. Kesäleireille ei ollut enää tarvetta terveydenhuollon ja yleisten elinolosuhteiden parannuttua. Yhdistys rakennutti vakuutuksesta saaduilla korvausrahoilla Laanilaan modernin hotellin. Omistajan vaihdoksen (Mannerheimin Lastensuojeluliitto) yhteydessä v 1961 hotellin nimeksi tuli Laanihovi. Uuden hotellin ympäristöön alkoi pian nousta useiden eri firmojen majoja, jotka olivat usein tarkoitettu henkilökunnan virkistyskäyttöön.

Kiilopään tie vei autiotuvalle ja koulutuskeskukseen

Kiilopäälle vievä tie rakennettiin v 1963. Samana vuonna Suomen Latu pystytti sinne autiotuvan ja kului vain vuosi eteenpäin kun Kiilopään koulutuskeskus avattiin.

Postitoimisto perustettiin Kaunispäälle 1.5.1956

ja alas kylälle vasta 1.12.1959.

Saariselän kehittäminen matkailualueeksi alkoi v. 1969

Saariselän kehittyminen varsinaiseksi matkailualueeksi, katsotaan alkaneen kuitenkin vasta ihan 1960-luvun lopulla. Tarkemmaksi ajaksi voisi sanoa vuoden 1969. Silloin oli useiden eri tahojen yhteinen kokous, jossa yksimielisesti päätettiin että alueelle on laadittava käyttösuunnitelma. Se mitä sitten seurasi, onkin sitten ihan oma, ja melkoisen laaja lukunsa, eikä sitä toistaiseksi käsitellä tässä. Aiheesta kiinnostuneet ensiapua löytyy Seppo Partasen kirjasta: Magneettimäestä matkailukaupungiksi.