UK kansallispuiston vaiheet

Retkeilijä määrien nopea kasvu 1950-60 lukujen vaihteessa toi mukanaan myös ongelmia. Luonnonsuojelu, roskaantuminen, tupien huolto, polkujen käyttö, moottorikelkat, porojen häiriintyminen vasomisaikana. Nämä vain muutamana esimerkkinä aiheista jotka saivat aikaan keskusteluja ja herättivät mielenkiintoa Suomen laajuisesti. Kansallispuistoa Koilliskairan alueelle ja siis pohjaa UK kansallispuistolle alettiin suunnitella jo 1960-luvun alussa. Suomen Ladun ja Luonnonsuojeluyhdistyksen aloitteesta metsähallitus perusti Saariselän retkeily- ja tunturialueen. Maita rauhoitettiin 900 km² Inarin ja Luiron hoitoalueista. Myöhemmin siihen liitettiin alue Jaurujokilaaksosta. Kolmen kunnan (Inari, Savukoski ja Sodankylä) alueelle ulottuva kansallispuisto on perustettu kuitenkin vasta 1.5.1983. Pinta-alaa on huimat 2550 km² ja näin ollen Suomen toiseksi suurin kansallispuisto (Lemmenjoki on se suurempi). Koilliskaira on nimitys laajemmalle metsäerämaalle, josta vain osa on Urho Kekkosen kansallispuistona. Lisää tietoa http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=487 Nykyisen kansallispuiston alueella ei ole ollut maanviljelyä tai karjanhoitoa, mutta erämaat olivat uudisasukkaille tärkeä riistan, kalan, helmien ja turkisten lähde. Metsäpeuran sukupuutto 1800-luvun puolivälissä johtuikin tuliaseitten myötä ylitehostuneesta metsästyksestä. Nykyisten alueella asuvien saamelaisten esi-isät muuttivat Suomeen 1800-luvun lopulla Pohjois-Norjasta tuoden mukanaan porotokkansa. Vasta silloin alueella alkoi suurporonhoito. Legendat 1900-luvun alkupuolella Sompiossa eli Aleksi Hihnavaara, “Moskuksi” kutsuttu poromies, josta moninaisten seikkailujensa ansiosta muodostui paikallinen legenda. Vuosina 1915-46 Luttojoen varrella eli Raja-Joosepiksi kutsuttu erakko, josta nykyinen raja-asema on saanut nimensä. Raja-Joosepista voit lukea tarkemmin Raja-Joosepin kentän kuvauksesta. 1950-luvulla puolestaan Lankojärvellä asusti turvekammissaan erakko, Meänteinen, joka tuli tutuksi monelle sen ajan retkeilijälle. Väitetäänpä kansallispuiston tuvilla kummittelevankin, mm. 1800-luvun lopulla eläneen saamelaisen suurporonomistajan, Vanhan-Ponkun kerrotaan ajelevan talviyössä näkymättömällä porollaan. Paikannimistöä Suurin osa Urho Kekkosen kansallispuiston paikannimistä on vanhaa suomalaista alkuperää, mutta jotkin nimet juontavat juurensa saamen kieleen. Paikannimistössä on runsaasti viittauksia eränkäyntiin ja poronhoitoon. Saamenkielinen nimitys puiston keskiselle tunturialueelle on Suoločielgi, joka merkitsee kirjaimellisesti Saariselkää. Monessa yhdyssanassa esiintyvä ruoktu tarkoittaa kotia. Sanat muorra eli puu, dádjut eli taajoa (leikkiä) ja nuorti eli itä ovat esimerkkejä muista nimistössä esiintyvistä saamenkielen sanoista.